perjantai 28. lokakuuta 2011

S.Tressi is here again.

Heip.

Kiireinen viikko on ollut, välillä on tehnyt mieli käperytä komeroon ja itkeä. On vain tuntunut siltä, ettei päivässä tunnit riitä mihinkään. No, onneksi (..ja toivottavasti!) tämän viikon jälkeen helpottaa...

Koulu hommia on siis tullut tehtyä oikein urakalla, keskiviikkonakin kävin koulua varten kuvailemassa. Piti löytää kuvauskohteita, joisa ilmenee kulttuuriset lainat Joensuun katukuvassa.


 No, tämä kuva ei ole Joensuun kadulta, vaan omasta olohuoneesta.. mutta kulttuurista lainaa tämäkin :)





Tällasta settiä sain muun muassa aikaiseksi.

Eilen oli sitten tentti, ja vähän voisin lotota että menee uusintaan. En ole ikinä ennen tehnyt noin nopeasti koetta. Mutta, kun ei vaan ollut enää mitään, mistä nyhtää tietoa. Pää löi tyhjää niin, että kumina vain kävi.


No nyt vähän muihin aiheisiin. Stressin vastapainoksi, purin ahdistustani shoppailuun, ja visa on vikissyt lähes joka päivä.. Eilen ostin iiiiihanat korvaläpät Glitteristä (11,90 e)


 Jo viime vuonna meinasin itselleni kyseiset läpyskät hankkia, mutta nyt kun kävelin Glitteriin ja näin taas nämä ihanat korvan lämmittimet, niin en voinut enää vastustaa kiusausta. Sitä paitsi, myyjä oli alansa huippu. Hän kehui pääni pyörryksiin, kuinka hyvin ne minulle sopivat, ja hyvä ettei saanut ostamaan kaikkea muutakin härpäkettä korvalappujen lisäksi. Lyön vaikka vetoa, että kyseinen työntekijä on ennen ollut oikea puhelinmyynnin tulostykki!

Niin, ja keskiviikkona sitten ostin 119 eurolla Spinning- kengät... Eh. Mutta kelpaapa nyt polkea pyörää, ja kunnolla!


Ja eihän se pyörä kulje ilman evästä:
Löysin kaupasta tämmöistä uutuus ruisleipää (ekologisin arvoin tuotettua, suomalaista, ilman lisäaineita ja pakkausmateriaali luonto ystävällistä). Hjuvaa oli.


Sitten mysliä Punnitse&säästä - kaupan valikoimasta..


 Ja ostinpa eilen vaahtoutuvaa vaniljaa ja tein puolukkarahkaa. Lapoin naamaani melkein koko satsin eilisiltana ( 1 prk vaniljavaahtoa, 1 prk maitorahkaa, 2 dl puolukoita, 1 rkl puolukkahilloa )! Tälle päivälle jäi vain pieni kupponen :) No mutta se oli niin hyvää... Pitäis ehkä tehdä useamminkin, ettei tulis puolukkarahka-övereitä.


Niin, ja tässä näette yhden kolmesta syyslomalla maalaamistani hyllyistä :) Eikö sovikin nyt kivasti keittöön.. Tykkään <3 Ja oon niin ylpeä itestäni et sain tosiaan aikaiseksi tehdä tuon maalausprojketin :)

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Retu-reipas

WUHUU! Kaikki Graafisensuunnittelun- kotitehtävät tehty! Vielä photoshoppi- ja kahvimukitehtävän lisäksi oli siis tämä Ilosaarirock- ilme, joka piti suunnitella Illustratorilla. Ja, uskomatonta, mutta totta, sain sen valmiiksi tänä aamuna! :) Nyt hyvillä mielin uuteen viikkoon. Enää tentti taputeltavana torstaina, ja sit koulustressi helpottaa toivottavasti ainakin vähäksi aikaa :) Tosin, tänään on yhden projektin paltsu, jossa jaetaan työtehtävät, saa nähdä minkälaisen toimenkuvan saan sieltä tänään... Kääk.


Mutta tällaisen julisteen sain siis aikaiseksi:






Ps. sain eilen katsottua täykkäreiden kuudennen tuotantokauden loppuun! Nyt seiskakautta vain metsästämään!

syys(loma)?

Viikko 42 meni nopeasti. Paremminhan tämä kyseinen ajankohta tunnetaan nimellä syysloma, mutta ei se kyllä lomailulta ainakaan omastapuolestani tuntunut. Oli tekemistä jos jonkinlaista, piti mennä ja tulla, hoidella asioita ja kokeilla aikataulutella viikon ohjelmaa. Huh. Kerkesi sitä onneksi jotain renotuttavaakin tehdä; käydä kampaajalla, hikoilla ladylla, vierailla iskän luona ja valokuvata syksyistä luontoa, sekä katsoa täykkäreiden kuutoskautta :)

Otin koululta syysloman ajaksi Canonin EF 55-200 mm objektiivin lainaan, kuvailin sitten vanhan kotipaikkakunnan lenkkipolulla hieman syksyisiä maisemia ja tunnelmia. Tykkäsin kovasti linssistä, mutta pidän itse enemmänkin kuvata lähietäisyydeltä, joten kun sitten joskus oman objektiivin hommaan, niin ostan ehkä makrolinssin, enkä teleä.









Sain myös muutaman koulutehtävän pois alta, tässä todistusaineistoa:
Meidän tuli suunnitella Illustratorilla pahvimukille kuosi. Aika pikaisesti tehty, ja sunnilleen ensimmäisen idean pohjalta, joka vain mieleen juolahti, mutta onpaha tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. Ja ihan tyytyväinen olen lopputulokseen :)

No tällasta, eikun uutta viikkoa aloittelemaan! Villasukkaa jalkaan ja pipoa päähän.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Hiljaiseloa

Sori, sori ja sori!

On ollu hieman hiljaista blogin suhteen. En tiedä mikä oli, mut pari viime viikkoa oli vaan niin löysä fiilis, ettei jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Oli koulua, ja etätehtäviä, töitä ja menoja. Mitään erikoista ei sinänsä ole tässä viikkojen aikana tapahtunut, on vaan ollut varmaan taas joku kaamosväsymys ( sen piikkiin on aina hyvä laittaa kaikki!)

Nyt kuitenkin ryhdistäydyn ja kokeilen HIEMAN ahkerammin saada päiviteltyä tännekin jotain :) Mitä sitten tässä parin viikon aikana on tapahtunut, no. Lähinnä: koulua-töitä-jumppaa-koulua-jumppaa-kattoon tuijottelua-datailua-koulua. Eli ei mitään sen järisyttävämpää. Tosin viimeviikonloppuna olin Kiteellä pari päivää äiskän luona. Ohjelmaan kuului mm. Täykkäreiden kuudes tuotantokausi ( tuijoteltiin noin 9 jaksoa! :) wuhuu! Vielä muutama jakso niin saa siirtyä jo seitsemänteen kauteen!), lenkkeilyä, salilla käyntiä, sohvalla makoilua, ja ähkyä ( joka johtui täysin äidin tekemästä ruuasta: lasagnea ja omenapiirakkaa... itsehillintä pettää vähemmästäkin...).

Aloitin tässä sitten viimeviikolla myös ensimmäisen joululahjan teon. Vaikka pakko myöntää, ahdistaa tässä vaiheessa edes ajatella koko joulua ja infarkti meinasi iskeä kun näin joulukalenterit ja -suklaat kaupoissa, niin vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että joudun taas joulukuussa viime hetken lahjapaniikkiin. Joten ajattelin aloittaa ajoissa...




Muistin myös samalla, kuinka ihanaa virkkaaminen onkaan! <3



Kävin myös ostamassa Anttilasta valosarjan, jonka laitoin eteiseen :) Kyllästyin siihen pimeyteen, joka aina kotiin tullessa vallitsi ( en ole saanut aikaiseksi asentaa eteiseen kattolamppua...).

Sitten, mitäs muuta viime viikolla... Ainiin! Murtauduin omaan pyörääni sateenvarjolla! Kyl-lä. Ja ostin neljännen uuden lukon. Mielessä kävi, olisiko silloin ekalla kerralla kannattanut vähän satsata hinnassa ja laadussa, eikä ostaa sitä halvinta mahdollista...




Kun siis tulin Kiteeltä, oli pyörä ollut sateessa koko viikonlopun, ja lukko ruostunut taas siihen kuntoon, ettei sitä vain yksinkertaisesti saanut auki. Vaijerilukko piti jollain saada katki, ja eräs tuttava vihjaisi vanhasta murtomiesten keinosta vääntää lukkokatki rautaputkella.

No, eipä ollut rautaputkea käden ulottuvilla, mutta sateenvarjo kylläkin. Ja sillä sitten napsautin vaijerin mäsäksi. Ainut vaan, että nyt on sitten sateenvarjo käyttökelvottomassa tilassa. Vaijeri kiertyi kivasti sen ympärille, suhteellisen tiukasti...



Sunnuntaina sitten käytiin E:n kanssa rankan työviikonlopun päätteeksi Rossossa pitsalla. Vihdoinkin tilasin itselleni Educatore- pannupitsan josta olen varmaan puoli vuotta haaveillut.. NAMII. Ja se on kyllä ehkä maailman parasta! Vuohenjuustoa, rucolaa, pinjansiemeniä ja aurinkokuivattuja tomaatteja... LOVE IT. Pitsoja lähdimme sulattelemaan elokuvateatteriin, ja tietysti sinne menimme karkkikaupan kautta <3 Ihana ilta ja aivojen nollaus, jota todellakin kaipasi. Olin töiden jälkeen aivan rätti, poikki, puhki.



Mutta nyt takaisin tähän viikkoon. Eilen kävin ostamassa maalipöntön ja sudin, ja maalasin kenkähyllyni kauniin valkoiseksi.

  

Eihän sekään projekti ilman kommelluksia onnistunut. Fiksuna tyttönä rupesin sitten maalausurakan päätteeksi pesemään sutia vesihanan alla sormin. Pian huomasinkin että eihän se maali mihinkään lähde vain jämähti käsiin. Kokeilin pestä sitä saippualla pois, ja samlla levitin maalia kauttaaltaan kämmeniin niin, että näytti kuin olisin pitänyt valkeita hansikkaita käsissä. 

PANIIKKI!

Sain soitettua iskälle, joka naurun lomasta sanoi että tärpätti auttaa asiaan. Joten eikun hanskat käteen ja kaupungille tärpättiä etsimään.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Maali lähti käsistä ja hyllystä tuli oikein sievä. Ensi kerralla toivottavasti hommat hoituvat hieman paremmin. Virheistä oppii, niinhän sitä sanotaan...


Ja, kävin eilen myös parturissa.. :) Tukka sai ihanan syksyisen kuparinruskean sävyn <3




Eilen söin vielä sunnuntaisen pitsan jämiä, ja höysteeksi kävin kaupasta ostamassa vihanneksia ja salaattia. Harvoja asioita, mitä rakastan syksyssä on sadonkorjuun aika. Ne kaikki ihanat juurekset ja vihannekset.. Mmm.

Erittäin hyvältä maisui kyllä Educatore-pannu keitettyjen lanttu- ja punajuurikuutioiden sekä punakaalin ja jäävuorisalaatin kanssa :)


HUH. Tulipa tekstiä.

Pakko kyllä päivitellä vähän useammin, ettei tule tällaisia mammuttimaisia vuodatuksia, jotka sisältävät parin menneen viikon tapahtumat :D toivottavasti jaksoitte lukea!

Kiitti, ja kuitti. Nyt tämä pimu lähtee kirjastoon, tekemään koulutehtäviä. ( Niinpä.. mikä syysloma!?!)